
Opiskelu
Salpausselän lukio on 393 (20.9.2012) opiskelijan luokaton lukio. Oppilaitoksessa noudatetaan valtakunnallista lukion tuntijakoa, mutta opiskelijat voivat valita myös liikuntapainotteisen linjan (vähintään 9 kurssia liikuntaa) tai opiskella urheilulukiossa. Salpausselän yhteiskoulu perustettiin vuonna 1957. Vuonna 1975 yhteiskoulu jakautui lukioksi ja peruskoulun yläasteeksi. Liikuntapainotteisena lukio on toiminut vuodesta 1976, liittynyt urheilulukiokokeiluun vuonna 1990 ja vakinaistettu yhdeksi Suomen 13 urheilulukiosta vuonna 1994. Lukiolla on yhteistyölukioita Ranskassa, Ruotsissa ja Saksassa. Salpausselän lukio oli valtakunnallisen urheiluoppilaitosten Osaava-hankkeen koordinaattori 2010 - 2011 (2012). Lukion kieliohjelma on laaja, ja ainoana paikkakunnan lukioista se tarjoaa mahdollisuuden A-ranskan opiskeluun. Eri aineiden pakollisten ja syventävien kurssien lisäksi opiskelija voi valita soveltavia erikoiskursseja, kuten liikunta-, kuvataide- ja musiikkidiplomikurssit. Opiskelijat voivat tietenkin valita kursseja myös muista toisen asteen oppilaitoksista.
Opiskelu luokattomassa lukiossa edellyttää nuorelta itsenäisyyttä, tavoitteellisuutta, ahkeruutta, yhteistyökykyä, vastuuta ja suunnitelmallisuutta. Samalla se tarjoaa runsaasti valinnanmahdollisuuksia kykyjen ja kiinnostusten mukaan ja jokaiselle yksilöllisen opinto-ohjelman, jonka tekemisessä opiskelija saa apua opinto-ohjaajilta, opettajilta ja tutoreilta. Opiskeluajan pituuden voi päättää itse (2 - 4 vuotta), samoin kuin sen, suorittaako ylioppilaskirjoitukset yhdellä kertaa vai hajautettuina.
Opiskelijavalinta
Salpausselän lukioon valitaan vuosittain 125 uutta opiskelijaa lukuaineiden keskiarvon perusteella yhteishaun kautta (koodi 1159 ja urheilulinja 1159 800 ). Lahden kaupungin lukioihin edellytetään väh. 7,00 peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvona. Urheilulukioon pääsemiseen vaikuttaa myös kunkin lajiliiton määrittelemä urheilumenestys sekä lukion järjestämä liikuntatesti ja haastattelu.
Salpausselän lukion löydät myös Twitteristä ja Facebookista. ![]()